14.10.2015



Pessimismi kantoi niin pitkälle että pääsin yhteen haastatteluun mutta siihen se jäi. Sain kuitenkin haastattelussa niin hyvää palautetta että tunsin saaneni takaisin ihmisarvon, jota en ollut edes tajunnut menettäneeni.

(Tietysti se, etten päässyt siihen työpaikkaan taas laski uskoani itseeni mutta luulen että se olisi vaatinut enemmän itsevarmuutta ja ehkä erilaista luonnetta kuin minulla on. Ja enemmän kokemustakin, vaikka minua kiitettiinkin mainostoimistokokemuksesta.)

Muuten olen käynyt tapaamassa perhettäni, isääni ja äitipuoltani heidän uudessa kotikaupungissaan Helsingissä (aika kätevää kun on siellä tukikohta), ollut pitkästä aikaa kirjamessuilla töissä, tehnyt yllättävän paljon töitä, ommellut vähän, neulonut vähän. Ja stressannut ja angstannut aika paljon. Oma elämä ja ulkopuolinen maailma ovat vähän turhan ankeita, aivan liian usein.

Löysin kuitenkin paikan, jonne pääsemisestä voin haaveilla. Olen miettinyt mikä minua kiinnostaisi matkailussa kun en niin välitä rannoista tai ravintoloista tai paikallisiin ihmisiin tutustumisesta tai auringosta, museoista ehkä mutta en ehkä matkustaisi pelkästään niiden takia. St Kilda olisi täydellinen minulle, ei juuri ihmisiä, viileä ilmasto, merta, valtavasti lintuja, mielenkiintoisia lampaita ja upeita maisemia. Ja erittäin mielenkiintoinen historia. Pidän myös saarista.

***

Jos muu ei oikein onnistu niin ainakin lukuhaaste on edistynyt. Olen hyvin aikataulussa, enää seitsemän kirjaa jäljellä.

Tietokirja
Oliver Sacks: On The Move
Jossain vaiheessa innostuin lukemaan Oliver Sacksia, minua kiinnostaa ihmismielen kummallisuus. Suosikkini on The Island of the Colorblind, joka kertoo muun muassa saarten viehätyksestä. On the Move ei ole minusta yhtä hyvä mutta mielenkiintoinen, omaelämäkerta aika erikoisesta elämästä. Valinta oli valitettavan ajankohtainen. Sacks oli monta kertaa vieraana erinomainen podcastissa Radiolabissa, suosittelen kuuntelemista.

Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon
Tytti Parras: Jojo
Löysin kirjan lukuhaasteen linkkaamasta listasta, joka oli tarkoitettu kohtaan "Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja" mutta minusta alkoi tuntua että siihen voisi sopia joku tunnetumpi (tällä hetkellä kesken Sonja O. kävi täällä), Jojo on onneksi voittanut J. H. Erkon palkinnon niin että se kävi tähänkin. Pidin kirjasta, yllätyksekseni. Jojo oli ilmeisesti ilmestyessään 1960-luvulla skandaalinomainen, reippaasti seksiä ja ryyppäystä ja yksityiskohtainen kuvaus abortista. Voisi ajatella ettei se olisi ihan minun kirjani mutta pidin tekstin tyylistä, näin lyhyessä tarinassa tajunnanvirta toimi. Olen pitänyt lukuhaasteessa siitä että olen lukenut aivan uudenlaisia kirjoja, esimerkiksi paljon enemmän suomalaista kirjallisuutta kuin aikaisemmin.

Tositapahtumiin pohjautuva kirja
Hannu Väisänen: Piisamiturkki ja muita kertomuksia
Jotenkin kuvittelin että minun olisi pitänyt löytää jotenkin amerikkalaisten tositapahtumiin perustuvien tv-elokuvien tyylinen melodraama mutta tämä toimi minulle paremmin. Erikoisia ihmiskohtaloita eri puolilla maailmaa, perustuen kai jollain tavalla Väisäsen tapaamiin ihmisiin, tai ainakin sellaisen kuvan sain. Lukuhaastetta on nopeuttanut se, että tajusin voivani lukea puhelimella kirjastosta lainattuja e-kirjoja, silloin pystyn lukemaan niitä vaikka bussimatkoilla (eikä tarvitse tyytyä ilmaisiin Kindle-kirjoihin, joissa ehkä yksi sadasta on hyvä). Sieltä voisi lainata ulkomaalaistakin aineistoa mutta jostain syystä en saa sitä toimimaan vaikka kuinka noudatan ohjeita.

Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
Sari Pöyliö: Ihmisen veri
Tässä ei ole paras kansi mitä olen viime aikoina nähnyt (tänä vuonna on ilmestynyt todella hyvän näköisiä kansia) mutta se on tyylikäs ja huomiota herättävä, tekijänä Elina Warsta, joka tuntuu tehneen kaikki kannet joita olen viime aikoina ihaillut. Kannen perusteella olisin kyllä ehkä odottanut jotain synkempää ja ruumillisempaa, voodoomaista. Kirja oli aika kuiva, ei varsinaisesti tylsä mutta päähenkilöön, vanhaan rutinoituneeseen lääkääriin sopiva. Mukana oli myös salaperäinen elokuva, Suomi-filmin kulta-ajalta, jonka tekijöillä oli sopivan elokuvalliset ja taiteelliset nimet. Niinpä pidin kirjassa eniten siitä, että nimien joukossa oli isotätini Vieno Laineen kaima.

Kirja, jota äitisi rakastaa
Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli (yhteisnide, jossa on Onnellin ja Annelin talo, Onnelin ja Annelin talvi ja Onnelli, Anneli ja orpolapset)
Lapsuuteni suosikkeja ja toimii aikuisellekin, jos haluaa rauhoittavan ja lohduttavan kirjan. Se uusi elokuva oli aivan kamala (kävimme sen tietysti katsomassa äitini kanssa mutta voi olla ettemme olleet ihan kohdeyleisöä).

Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut
Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
Minulla ei oikeastaan ole mitään kirjoja, jotka olisivat jääneet lukematta koulussa. Meillä oli tosi vähän pakollisia kirjoja luettavana, yläasteella yksi vapaavalintainen klassikko (Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo), lukiossa yksi ulkomainen klassikko (Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva, järisyttävimpiä lukukokemuksiani) ja yksi kotimainen (Joel Lehtosen Putkinotko, olimme tainneet käydä lomamatkalla oikeassa Putkinotkossa). Siksi valitsin kirjan, joka ehkä olisi pitänyt lukea ja monissa kouluissa kai luettiinkin. En tiedä mitä odotin Häräntappoaseelta, mutta se oli yllättävän mukaansatempaava. En tiedä olisinko hyötynyt siitä teininä, silloin luin lähinnä fantasiaa ja dekkareita enkä viettänyt stereotyyppistä teinielämää hormonimyllerryksessä ryypäten ja rellestäen (vaikka oikeastaan päähenkilö oli aika kiltti).

Kirjatrilogia
Jacqueline Carey: Kushiel's Legacy (Kushiel's Dart, Kushiel's Chosen ja Kushiel's Avatar)
Olin alunperin ajatellut Tarun sormusten herrasta lukemista (luin sen viimeksi ennen elokuvien ilmestymistä) mutta minulla oli vähän kiireitä ja ajattelin etten ehdi lukemaan niin pitkää kirjaa. Niinpä valitsin moneen kertaan suositellun trilogian, tietämättä että yksittäiset kirjat ovat jokainen ehkä vähän ohuempia kuin koko Taru... Mutta suosittelut eivät olleet väärässä, näissä kirjoissa on kaikkea, romantiikkaa, seikkailua, bdsm-seksiä ja erittäin mielenkiintoinen vaihtoehto-Eurooppa ilman kristinuskoa. Ja hyvä naispäähenkilö (ja muut henkilöt) ja perusfantasiasta poikkeava maailmankuva. Suosittelen.

Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Inhosin edelleen Jääskeläisen tylsiä mutta omasta erikoisuudestaan ja erinomaisuudestaan vakuuttuneita päähenkilöitä (en tiedä onko heistä tarkoitus pitää, olen nyt lukenut häneltä kolme kirjaa, joiden päähenkilöt ovat minusta kaikki olleet aika samanhenkisiä siinä mielessä. Mutta ehkä tämä on taidekirjallisuutta, jossa ihmisten kuuluu olla ankeita). Keski-ikäisen miehen elämänkriisi on aiheena aika tylsä, vaikka sitä olikin yritetty kuvailla maagisemmin. Siitä huolimatta kirja oli yllättävän luettava enkä löytänyt helposti kiinnostavampaakaan Jyväskylään sijoittuvaa kirjaa.

Runokirja
Hannu Kankaanpää: Hesari ja muita runoja 1980-1998
Hannu Kankaanpää on ehkä suosikkini runoilijoista, joille olen tehnyt kansia. Tämä on kokoelma hänen varhaisempaa tuotantoaan, toiselta kustantajalta. En osaa oikein lukea runoja mutta pidin näistä, vähän synkkää ja oivaltavaa.

Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut mutta jättänyt kesken
Juliet Marillier: Cybele's Secret
Juliet Marillier on nykyään suosikkejani fantasiakirjallisuudessa (olen pitänyt kaikesta mitä hän on kirjoittanut, paitsi Bridei-sarjasta, johon en päässyt sisään). Hän kirjoittaa historiallista fantasiaa, aika paljon Irlannista ja Skotlannista mutta tämä kirja sijaittuu poikkeavasti Romaniaan ja Turkkiin. Pidin sen alkuosasta (Wildwood Dancing) mutta jotenkin tähän oli vaikea päästä sisälle. Mutta kun sain aloitettua sen uudestaan se tempasi minut mukanaan ja oli nautittava (jos ei yhtä hyvä kuin suosikkini Heir to Sevenwaters tai Shadowfell-trilogia tai viime vuonna alkanut aikuisempi Blackthorn & Grim -sarja).

Klassinen rakkausromaani
E. M. Forster: A Room with a View
Yritin lukea Jane Austenin Persuationia, jota en ole aiemmin lukenut mutta en päässyt siihen sisään. Sen sijaan valitsin helpon kirjan, jonka olin lukenut ennenkin. Se oli edelleen yhtä hyvä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Saan täältä aina lukuvinkkejä, mahtavaa. Kiitän sinua etenkin Jackson Brodiesta kirjoittamisesta!
Hyvää joulua!

Blog Widget by LinkWithin